Verkostoahneus

LinkedInissä törmää nykyisin aika usein termiin open networker. Se tarkoittaa, että kyseinen henkilö suostuu kaikkiin kontaktipyyntöihin.

Ilmiöllä on erilaisia variaatioita. Jotkut tyytyvät vain ilmoittamaan asian profiilissaan. Toiset perustavat keskusteluketjuja, joihin voi osallistua, jos haluaa kenet vain kaverikseen. Samalla idealla laitetaan jakoon myös Twitter-tunnuksia sekä yrityssivujen osoitteita Facebookissa ja Google+:ssa. Keinot vaihtelevat, mutta viesti on sama: haluan enemmän nimiä verkostooni, enemmän seuraajia, enemmän tykkääjiä.

Mistä on kyse?

Verkostot ovat aina olleet tärkeää pääomaa. Mitä pienemmät piirit, sitä tärkeämpää on tuntea oikeat tyypit päästäkseen edistämään asiaansa.

Sosiaalisen median myötä verkostoista on tullut näkyvämpiä. Se, kuinka paljon ja minkälaisia ihmisiä sinulla on kontaktilistallasi, luo sinusta mielikuvaa. (Myönnetään: itsekin kurkistan aina uuden henkilön LinkedIn-profiilista ensimmäiseksi, kuinka paljon hänellä on kontakteja ja ketä hän tuntee.)

Mielikuvilla puolestaan voi olla ratkaisevakin vaikutus. Kun yrityspäättäjät tekevät päätöksiä palvelujen ostamisesta, he yhä useammin käyvät tutkimassa tarjokkaiden someprofiileja. Rekrytoijille LinkedIn-profiili on toisinaan jo lähes CV:n korvike.

Mutta pitäisikö somekontaktilistoilla loppujen lopuksi oikeasti olla painoarvoa? Tästä käydään tälläkin hetkellä kipakkaa väittelyä rekrytointiaiheisissa keskusteluryhmissä, ja hyvästä syystä.

Moniin iskee sosiaalisessa mediassa verkostoahneus – omaa kontaktilistaa laajennetaan intopiukkana. Ensin mukaan haalitaan oikeat kaverit ja kollegat, sitten kelpaavat jo kaukaisemmatkin tutut. Ja lopulta ryhdytään open networkereiksi.

Saa vapaasti haukkua fossiiliksi, mutta minulla on vaikeuksia ymmärtää, mitä arvoa on moisilla ”verkostoilla”. Jos ottaa kontaktiksi kenet tahansa, ei oikeasti tunne kontaktejaan. Miksi siis ”verkostoitua” heidän kanssaan? Vähän sama kuin keräisi käyntikortit kaikilta vastaantulijoilta – hieno ja korkea pino siitä syntyy, mutta mitä niillä kontakteilla loppujen lopuksi tekee?

Minusta verkoston happotesti on tämä: voitko tiukan paikan tullen soittaa verkostosi jäsenille ja odottaa saavasi apua? Vastaisitko itse heidän puheluihinsa? Lähtisitkö kahville? Jokin tietty yhdistävä asia tarvitaan aidon verkoston muodostumiseen. Jokin syy, miksi joukko ihmisiä on tehnyt valinnan pitää yhteyttä toisiinsa.

Sosiaalinen media tekee kontaktien solmimisesta näennäisesti helppoa. Mutta aidon verkoston rakentaminen vaatii edelleen enemmän kuin pari klikkausta someprofiilissa.

Ikävä lopettaa kuluneeseen sanontaan, mutta tähän se vain sopii: ei se määrä, vaan se laatu.

Teksti on alunperin julkaistu Markkinointi & Mainonta -lehden vierasblogissa