Epäsosiaalinen asiantuntija yrittää

Englannin kielessä on hauska käsite ”people person”, eli ihmisihminen. Sitä käytetään usein negatiivisessa lauseessa ”I’m not really a people person” – en oikein tule ihmisten kanssa toimeen.

Käsite on tullut mieleen useasti viime viikkoina, kun olen sorsastanut sosiaalisen median palstoilta kommentteja tulevan kirjani aihepiiriin liittyen. (Ja nyt en tarkoita sitä, että kommentit tai kommentoijat olisivat olleet jotenkin sosiaalisesti kömpelöitä. Päinvastoin – asialliseen kysymykseen on tullut asiallisia vastauksia.)

Olen kysellyt asiantuntijatyötä tekeviltä, minkälainen rooli myyntiosaamisella on heidän työssään. Esiin on noussut muun muassa asiantuntija yrittäjänä -teema. Ja tässä päästäänkin people person -aihealueen ytimeen.

Kun mietitään suomalaisen asiantuntijan stereotyyppiä, mieleen tulee todennäköisesti ruutupaitainen introvertti insinööri, joka ei oikein hallitse small talkia.

Ihan tyhjästä tämä stereotyyppi ei ole syntynyt. Perinteisesti suomalainen menestys on pitkälti rakentunut juuri asiaosaamiselle. Olemme olleet hyviä suunnittelemaan ja rakentamaan kaikenlaisia teknisesti monimutkaisia härpättimiä. Kansainväliseen kokoluokkaan kasvaneet yritykset ovat tarjonneet runsaasti työpaikkoja ihmisille, jotka ovat tosi hyviä omassa leipälajissaan, mutta eivät niin kovin people personeita.

Nykyisin yhä useampi suomalainen asiantuntija tienaa leipänsä jonkin sortin konsulttina – joko konsulttiyrityksen palkkalistoilla tai itsellisenä yrittäjänä. Ja kas, yhtäkkiä pelkkä substanssiosaaminen ei riitäkään. Erään IT-alan yrityksen toimitusjohtaja kiteytti rekrytointikriteerinsä tällä tavalla: työntekijöiden pitää olla teknisesti osaavia, ja lisäksi pitää osata puhua ja kirjoittaa.

Yhä useammin asiantuntijan pitää siis olla myös jollakin tasolla people person. Sosiaalinen pelisilmä ja henkilökohtaiset myyntitaidot vievät monessa työssä pidemmälle kuin niiden puute.

Erityisesti näiden taitojen merkitys korostuu yrittäjillä, joiden pitää pystyä paitsi toteuttamaan projektinsa, myös myymään ne. Valitettavasti yhden hengen yrityksiä pyörittävien joukossa on paljon heitä, joita on kenties houkuttanut yksin työskentelyn ajatus (ei häiritseviä työtovereita eikä puuduttavaa small talkia kahvinkeittimen ääressä), mutta joiden bisnes kärsii siitä, että yrittäjä ei oikein hallitse sosiaalisia tilanteita.

Onneksi sosiaalisia taitoja voi opetella ja pelisilmää harjaannuttaa. Jos mielessä siintää yrityksen perustaminen – joko palavasta halusta tai olosuhteiden pakosta – kannattaa hakeutua mahdollisimman paljon tilanteisiin, joissa joutuu ja pääsee ihmisten kanssa tekemisiin. Kuten vaikkapa muuan insinööriopiskelija, joka pestautui puhelinmyyjäksi, jotta oppisi puhumaan ihmisten kanssa.

Mutta jos ihan tosissaan ei ole people person, kannattaa miettiä muita uravaihtoehtoja kuin yrittäjyyttä.

Teksti on alunperin julkaistu Markkinointi & Mainonta-lehden vierasblogissa.