”Myyminen on kurjaa hommaa”

Suomalainen asiantuntija ei tykkää myymisestä. Tämä on tullut minulle selväksi, kun olen yli vuosikymmenen ajan konsultoinut suomalaisia asiantuntijayrityksiä.

Viime viikot olen käynyt pitkiä keskusteluja kymmenien ihmisten kanssa sosiaalisen median kanavissa selvittääkseni, miksi myymisestä ei tykätä. Joukosta nousee esiin kaksi erityisen vahvaa koulukuntaa: ”Minusta on noloa ja inhottavaa tyrkyttää”, ja ”En ole luonteeltani myyjä, koska en ole ulospäin suuntautunut”.

Kun yleinen käsitys myymisestä on tällainen, ei ole mikään ihme, että suomalaisilla on vielä tekemistä innovaatioiden kaupallistamisessa.

Negatiivinen käsitys myymisestä juontanee osittain juurensa siitä, että jokainen meistä on elämässään joutunut huonon myyntityön kohteeksi. Alan kaikkien rakastama klassikko on puhelinmyyjä, joka soittaa kesken päivällisen ja kaupittelee ”ilmaista” lehtitilausta, joka oikeasti maksaa 50 euroa.

Kukapa haluaisi olla riesa ja maanvaiva.

Myymisen inhoaminen siksi, että on olemassa huonoja myyjiä, on kuitenkin suunnilleen yhtä hyödyllistä kuin inhota kaikkia ravintoloita siksi, että on joskus elämässään saanut huonoa ruokaa. Suomalaisten odotustaso ja asenne myymistä kohtaan pitäisikin saada muuttumaan.

Kaikista ei varmasti tule loistavia myyjiä, kuten kaikista ei voi tulla huippuluokan konserttipianisteja tai tenniksenpelaajiakaan. Mutta myynnillisiä taitoja ja positiivista myyntiasennetta voi jokainen silti itsessään kehittää. Niitä tarvitsee ihan jokainen päivittäisessä työssään, sillä kaikkien meidän tarvitsee välillä saada joku toinen ”ostamaan” – pomolta pitää saada palkankorotus, tutkimusprojektille pitää saada apuraha, työtä tarjoava yritys pitää saada valitsemaan juuri minut.

Aloittaa voi vaikkapa siitä, että alkaa kiinnittää negatiivisten myyntikokemusten sijaan huomiota positiivisiin. Miltä tuntui, kun kohtasit hyvän myyjän? Sait luultavasti apua ongelmaasi ja päälle päätteeksi hyvän mielen. Eikö olisi mukava tuottaa vastaavia elämyksiä muille?

Myyminen ei ole tyrkyttämistä, huijaamista, manipulointia tai hölöttämistä. Myyminen on ratkaisujen tarjoamista ongelmiin. Auttamista. Ja auttamisesta tulee hyvä olo niin auttajalle kuin autettavallekin. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Teksti on alun perin julkaistu Markkinointi & Mainonta -lehden vierasblogissa.