Pidetään yrittäjää kädestä

Olin taannoin Sitran seminaarissa, jossa käsiteltiin teollisia symbiooseja. Asia on mitä mielenkiintoisin, ja tilaisuudessa kuultiinkin todella kiinnostavia esimerkkejä ihan elävän elämän kiertotaloudesta. Cleantech-ihmisen sydän sykähtää aina, kun näkee, että jossakin oikeasti tehdään eikä vain puhuta.

Toinen asia, joka nousi seminaarissa esiin, oli cleantechin parissa pusaavien julkisen sektorin organisaatioiden suuri määrä. Omien laskujeni mukaan niitä on jo useita kymmeniä, ja uusia näemmä perustetaan edelleen.

On sinänsä tietysti hienoa, että virallinen Suomi haluaa tukea yritysten kasvua. Yhteistyön fasilitointikin on tärkeää, koska meillä on valtava määrä pieniä niche-teknologioiden toimittajia, joiden on vaikea lähteä valloittamaan kansainvälisiä markkinoita yksinään. Kun yhteen liitetään useampi samaan arvoketjuun teknologioita toimittava yritys, saadaan aikaan kokonaisvaltaisempi tarjooma.

So far, so good. Ongelmia alkaa syntyä, kun näitä törmäyttäjä- ja fasilitaattoriorganisaatioita on tungokseksi asti. Olen itsekin ollut sellaisessa töissä ja kuullut useilta yrityksiltä palautetta, ettei ole varaa maksaa jäsenmaksuja moneen paikkaan eikä aikaa juosta jatkuvasti workshopeissa ja seminaareissa.

Vierustoverini seminaarissa, kokenut pääomasijoittaja, huomautti lisäksi, että sijoittajan näkökulmasta yritysten täytyy kyetä kasvattamaan bisnestään itse: ”Jos yritys tarvitsee tukea kovin monelta kädestäpitelijäorganisaatiolta, se ei ole sijoituskelpoinen, koska sieltä puuttuu olennaisia kompetensseja.”

Oman rikkansa rokkaan tuo se, että suuri osa näistä törmäyttäjä- ja fasilitaattoriorganisaatioista toimii vahvalla aluefokuksella. On tietysti tärkeää, että alueet tekevät osansa elinkeinoelämän tukemiseksi ja työpaikkojen lisäämiseksi, mutta samalla on kyllä myös syntynyt aikamoinen osaoptimointisirkus.

Kun alueilla touhutaan ilman keskinäistä organisointia, syntyy paljon päällekkäisyyttä. Ystäväni kertoi esimerkin – hänen työnantajaansa oli pyydetty mukaan toimialaansa liittyvään ohjelmaan, jota koordinoitiin Itä-Suomessa. Vähän ajan kuluttua samaan asiaan liittyvä hanke polkaistiin käyntiin Länsi-Suomessa. Koska jälkimmäinen hanke oli maantieteellisesti yrityksen kannalta järkevämpi, johto päätti irtautua Itä-Suomen hankkeesta.

Miten tähän reagoi Itä-Suomen hankkeen edustaja? Soitti yritykseen ja purki pahaa mieltään siitä, että yrityksen vetäytyessä hankkeesta budjetti pienenee niin, että kyseinen henkilö joutuu rajoittamaan matkustustaan. Yritysten kasvun asialla, totta tosiaan!

Miten virallinen Suomi sitten voisi parhaiten tukea yrityksiä? Tukeahan kyllä tarvitaan, sitä tuskin kukaan kiistää.

Varsin yksinkertaista: viralliset tahot voisivat kuunnella yrityksiä. Parhaiten menestyvät yleensä sellaiset hankkeet, joihin aloite tulee yritysmaailmasta. Silloin taustalla on oikea liiketoiminnallinen tarve. Valitettavasti näkee myös sitä, että ”tarpeet” ovat virkamiesten keksimiä, ja sitten niitä työnnetään yrityksille narulla.

Hyvä tahto on hieno asia, ja on oikeasti mahtavaa, että löytyy niin paljon hyvää tahtoa yritysten auttamiseen. Kun vain muistettaisiin välillä pysähtyä tarkistamaan, onko virkamiehen hyvä tahto sama kuin yritysten tahto.

 

Artikkelin kuva on julkaistu Creative Commons -lisenssillä. Kuvan ottajan tiedot