Kaupunki elinkeinojen alustana

Edellisen firmani aikana vastasin kuuliaisesti pk-yritysbarometriin kaksi kertaa vuodessa. Yksi vakiokysymyksistä koski kaupungin elinkeinopolitiikkaa. Barometrin laatija halusi minun arvioivan sitä asteikolla yhdestä seitsemään.

“Pirustako minä tiedän!” oli oma reaktioni. Muutaman hengen b2b-palveluyritys ei tarvinnut tonttimaata, lupia tai suuria määriä energiaa. Kaupunki näyttäytyi etäisenä toimijana, joka vaikutti lähinnä siltä osin, oliko toimistollemme helppo vai vaikea päästä julkisella liikenteellä ja oliko työntekijöiden helppo vai vaikea saada lapsilleen hoitopaikkaa.

Nykyisessä työssäni kaupungin ja elinkeinoelämän välinen suhde on esillä aivan eri tavalla. Pohdinnassa on kaupungin ja sen omistamien toimijoiden rooli: tuleeko kaupungin vain keskittyä tuottamaan palveluja mahdollisimman halvalla vai voiko kaupunki toimia myös mahdollistajana uusille palveluille.

Tässä ei enää ole yksinomaan kyse vanhasta kiistanaiheesta, pitääkö julkisten palvelujen olla julkisten organisaatioiden tuottamia vai pitäisikö ne osittain tai kokonaan ulkoistaa yksityisille toimijoille.

Teknologiakehitys ja uudet palveluinnovaatiot nimittäin mahdollistavat sen, että kaupungin tuottama palvelu voi toimia alustana, johon yksityiset palvelut voivat kiinnittyä. Oli kaupungin oma palvelu sitten yksityisen tai julkisen tahon tuottamaa.

Liikenne on hyvä esimerkki. Kaupunki tai kuntayhtymä vastaa julkisesta liikenteestä. Bussit, ratikat ja metrot ovat kuitenkin vain yksi osa paljon suurempaa liikkumisvaihtoehtojen tarjontaa. Palvelujen käyttäjän kannalta olennaisinta on, mikä liikkumismuoto vie missäkin tilanteessa kätevimmin perille.

Kun eri liikkumispalveluja tarjoavat tahot avaavat tilaus- ja maksurajapintansa, syntyy mahdollisuus tarjota palvelujen käyttäjille arkea helpottavia ratkaisuja, joiden avulla löytyy sopivin liikkumisvaihtoehto kulloiseenkin tarpeeseen. Perinteiset palvelut siis toimivat alustana uudenlaiselle palvelulle.

Myös energiamarkkinoilla rajapintojen avaaminen tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Se nähtiin jo, kun sähkön tuotanto ja jakelu eriytettiin, ja kuluttajille suotiin mahdollisuus valita sähkön toimittaja. Uudenlaiselle taloudelliselle toimeliaisuudelle syntyisi paljon lisää kasvutilaa, kun myös lämpöverkkoja avattaisiin uusille tuottajille ja pientuottajien mahdollisuuksia syöttää sähköä verkkoon helpotettaisiin esimerkiksi nettomittaroinnilla.

Taannoin eräässä ideointipajassa leikiteltiin ajatuksella “ebnb”-palvelusta, jonka avulla vaikkapa kesämökkiasukas voisi myydä mökin aurinkopaneelien tuottamaa sähköä verkkoon silloin, kun ei ole itse mökillä sitä käyttämässä.

Yksi tällaisen ajattelun pisimmälle vieneistä kaupungeista on kanadalainen Vancouver, jonka kunnianhimoisessa Green Vancouver -ohjelmassa kaupunki muun muassa tarjoaa kokeilualustan yritysten uusille tuotteille ja palveluille. Laajan ohjelman tuloksena kaupungin talous kasvaa nopeimmin koko Kanadassa.

Vallankumouksellisinta Vanvouverin mallissa on uudenlainen käsitys kaupungin roolista: Kaupungin ei tarvitse omistaa ja kontrolloida kaikkea kaupunkiin liittyvää palvelutarjontaa, vaan sen tehtävänä on ennen kaikkea helpottaa palvelujen syntymistä.

Kyse ei ole peruspalvelujen korvaamisesta startup-toiminnalla. Kaupunki on edelleen vastuussa peruspalvelujen saatavuudesta ja laadusta, mutta yritykset saavat hyödyntää kaupungin omistamia resursseja, kuten rakennuksia, dataa tai ajoneuvoja kokeiluissaan. Käytettävissä olevista resursseista on netissä lista.

Helsingissä on jo nähty alkutahteja tällaisesta ajattelusta, kun luvitusrumbaa on kevennetty ja mahdollistettu Ravintolapäivän kaltainen toiminta, ja kaupungin toimintaan liittyvää dataa on annettu vapaaseen käyttöön. Vielä ollaan kuitenkin kaukana Vancouverin tasosta. Minkälaisen alustan uusille palveluille voisivatkaan tarjota esimerkiksi terveyskeskukset, kirjastot, julkinen liikenne, kaukolämpöverkko, kaupungin kiinteistöt tai puistot?

 

Kuva: Kaisa Hernberg