Kyytiä startupmyytille, osa 2: Miksi startupeihin sijoitetaan isoja summia?

Viimeksi kirjoitin siitä, mitä startupit ovat. Nyt on aika käydä toisen startupeja koskevan puheenaiheen kimppuun.

Suomessa startupeista uutisoidaan usein siinä yhteydessä, kun jokin yritys on saanut suuren summan rahaa sijoittajilta. Tästä on syntynyt yleinen käsitys, että miljoonia on jaossa kaikille, joilla on esittää kivannäköiset powerpointit. Eihän se toki ihan niin mene.

On aivan totta, että sikäli kun startup-yritys onnistuu saamaan alkupääomaa muilta kuin yrityksen perustajilta itseltään, rahan lähteenä on usein yksityinen sijoittaja. Lisäksi valtion innovaatiorahoituskeskus Tekes on mukana rahoittamassa valtaosaa suomalaisista startupeista.

Tyypillisesti startupyritys käy kehityskulkunsa aikana läpi useita rahoituskierroksia. Aivan alkuvaiheessa, kun yrityksellä ei vielä ole liikevaihtoa eikä valmista tuotetta, sijoittajina on usein yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat yritykseen rahaa sekä tukevat yrittäjiä omalla osaamisellaan. Tällaisia sijoittajia kutsutaan bisnesenkeleiksi tai enkelisijoittajiksi.

Enkelisijoittajia – ja Tekesiä – tarvitaan, koska aivan alkuvaiheessa olevan yrityksen on vaikeaa saada pankkilainaa kohtuullisin ehdoin. Moni kasvuyritys jäisi perustamatta, jos yrittäjän oma varallisuus olisi ainoa rahoituskeino. Enkeleistä on startupeille hyötyä myös osaamisen vuoksi. He tuovat yritykseen tarpeellisia kontakteja, toimialan tuntemusta ja liiketoimintaosaamista siinä vaiheessa, kun yrityksellä ei ole mahdollisuutta palkata kokeneita johtajia. Monia enkeleitä motivoikin tuotto-odotusten ohella mahdollisuus auttaa aloittavia yrittäjiä.

Enkelisijoittajien sijoitussummat ovat melko pieniä – Euroopassa keskiverto enkelisijoitus on 20 000 euroa. Yhdellä rahoituskierroksella mukaan tuleekin usein useampi enkeli, sillä alkuvaiheessakin pääoman tarve on usein sadan tuhannen euron paremmalla puolella.

Kun yritys kasvaa, tuote saadaan markkinoille ja kassavirtaa syntyy, pääomasijoittajat alkavat kiinnostua. Pääomasijoittajan ja enkelisijoittajan ero on, että enkeli sijoittaa omia rahojaan, kun taas pääomasijoittaja hallinnoi rahastoa, johon on koottu rahoitussitoumuksia useilta eri tahoilta. Tällaisia tahoja voivat olla esimerkiksi institutionaaliset sijoittajat eli eläkeyhtiöt, teollisuusyritykset tai yksityissijoittajat.

Pääomasijoittajat kykenevät sijoittamaan suurempia summia kuin enkelit, sadoista tuhansista kymmeniin, jopa satoihin miljooniin euroihin. Pääomasijoittajilla on myös osaamista, jota tarvitaan, kun liiketoimintaa kasvatetaan kansainvälisesti.

Pääomasijoittajia kiinnostaa edellisessä kirjoituksessa kuvailemani superskaalautuvuus, eli kyky kasvattaa liiketoimintaa todella nopeasti todella suureksi.

Sijoittajien tavoitteena on tehdä tietyllä aikavälillä exit, eli myydä yritys huomattavasti parempaan hintaan kuin ovat siitä itse maksaneet. Ostajana voi olla toinen pääomarahasto tai suuri yritys, tai exit voi tapahtua listaamalla yritys pörssiin.

Toisinaan kuulee ehdotettavan, että suomalaisten pankkitileillä makaavat rahat pitäisi sijoittaa startupeihin. Näiden ehdottelijoiden olisi hyvä ymmärtää, että pieniin alkuvaiheessa oleviin yrityksiin sijoittamisen riskit ovat aivan eri tasolla kuin rahastoihin tai pörssiosakkeisiin sijoitettaessa.

Enkelisijoittajien keskuudessa tunnetaan nyrkkisääntö, että kymmenestä startupista viisi menee nurin, ja sijoittaja menettää niihin laittamansa rahat. Kolmesta sijoittaja suurin piirtein saa omansa takaisin, ja niistä lopuista kahdesta pitäisi sitten saada niin isot voitot, että niillä kuitataan muiden aiheuttamat tappiot.

On hyvä huomata sekin, ettei startupien osakkeita noin vain ostella – niitä ei ole myytävänä samaan tapaan pankin verkkopalvelun kautta kuin pörssiyritysten osakkeita, eivätkä pienen yrityksen perustajat todennäköisesti halua ketä tahansa yhtiökokoukseensa hosumaan. Kiinnostavien startupien etsiminen ja tutkiminen on monelle kokopäivätyötä. Enkeli- tai pääomasijoittaja saattaa käydä läpi satoja yrityksiä vuodessa. Vaikka joukkorahoitus onkin avannut uudenlaisen kanavan startup-sijoittamiseen, se ei silti ole mikään jokamieslaji.

Entäs ne megasuuret yrityskaupat, joista lehdissä kirjoitellaan? Sille tasolle yltää hyvin harva yritys. Kuten tästä kuvasta ilmenee, Pohjoismaista on viime vuosina tullut poikkeuksellisen monta “yksisarvista”, eli jättimäiseen kansainväliseen kasvuun yltänyttä yritystä, mutta kyse on alle kymmenestä yrityksestä, joista suomalaisia on yksi.

Ne loput saattavat kasvaa mukavan kokoista liikevaihtoa tekeväksi yritykseksi, tulla isomman yrityksen ostamaksi jo varhaisessa vaiheessa tai kitkutella aikansa ja päätyä hyllylle, kun omistajien raha ja kärsivällisyys loppuvat.

Seuraavaksi: Muuttavatko startupit maailmaa?