Suorittamista vai suoriutumista?

Kävin tänään kokeneen yrittäjän ja johtajan kanssa todella mielenkiintoisen keskustelun. Puhuimme monesta asiasta, mutta erityisen paljon puhuimme epätäydellisyydestä.

Kun työelämässä vastuu kasvaa, kasvavat myös paineet. Tällaisesta tilanteesta selviää vain, jos kykenee kohtaamaan oman epätäydellisyytensä. Ymmärtää, ettei kaikkea voi jaksaa, ehtiä tai osata.

Olin aikoinaan koulussa kympin oppilas. Totuin siihen, että positiivista palautetta saa, kun yltää mahdollisimman monessa asiassa täydelliseen suoritukseen. Koska uusien asioiden omaksuminen oli minulle helppoa ja muistini hyvä, tämä ei ollut kohtuuton ponnistus.

Vaikka yliopisto asetti jo oppimiskyvylleni isompia haasteita, vein silti tuon asenteen melko sellaisenaan opintojen läpi työelämään. Turhauduin siihen, kun esimiehelläni eivät erinäiset käytännön asiat aina tuntuneet pysyvän näpeissä ja aikataulutkin venyivät ja paukkuivat. Ihmettelin, mikseivät kaikki kollegani pyrkineet aina joka asiassa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen – jotkut heistä kyllä tosin pyrkivätkin.

Sitten perustin yrityksen ja pian palkkasin työntekijöitä. Pari vuotta jaksoin kiukkuisena vaatia täydellistä suoritusta sekä itseltäni että muilta jokaiseen yksityiskohtaan takertuen. Kunnes tuli seinä vastaan ja väsyin. Sitten syntyi ensimmäinen lapseni ja tuli vuosi, jolloin firmassa hyvin moni asia meni pyllylleen.

Kun imetyshormonihuuruissa yrittää etänä selvitellä yrityksen tietojärjestelmien sekaannustilaa, kassan pohja häämöttää ja yrityksen kahdesta palkatusta työntekijästä toinen irtisanoutuu, ollaan tilanteessa, jossa täydellinen tai edes erityisen hyvä suoritus ei ole vaihtoehto.

Tuosta vuodesta on jo paljon aikaa, ja sen jälkeen on eteen tullut pahempiakin kaaoksia. Vähitellen olen oppinut tärkeitä johtamistaitoja: priorisointia, delegointia, luottamista ja irti päästämistä. Olen oppinut ensin hyväksymään sen, että on olemassa monia erilaisia tapoja hoitaa asioita ja sitten jopa näkemään sen vahvuutena, jota voi hyödyntää.

Olen myös nähnyt lukuisia yritysjohtajia työssään ja havainnut, että mitä isompi firma ja korkeamman tason pomo, sitä vähemmän he yleensä ovat kiinnostuneita käytännön yksityiskohdista. Johtajan tärkein tehtävä kun on huolehtia kokonaisuudesta. Käytännön asioista vastaamaan palkataan muita.

Hyvä johtaja myös ymmärtää oman osaamisensa rajat ja osaa koota ympärilleen ihmisiä, jotka paikkaavat hänen heikkouksiaan ja täydentävät vahvuuksia.

Olen oppinut myös sen, että vaikka kuinka pyrkii olemaan hyvä johtaja, yrittäjä tai esimies, epäonnistumisia tulee silti. Niitä voi jäädä märehtimään tai sitten niistä voi oppia.

Johtajaksi ja yrittäjäksi kasvaminen on oppimisprosessi. Jos ensimmäisellä kerralla kompuroi, seuraavalla kerralla osaa jo paremmin. Ensimmäisen yrittäjärupeaman jälkeen olin palkkatöissä isohkon organisaation keskijohdossa ja silloin vasta kunnolla tajusin, kuinka paljon olinkaan oppinut. Se auttoi näkemään siihenastisen yrittäjänuran uudessa valossa, ja nykyään nimitänkin tuota jaksoa “kahdeksan vuoden kauppakorkeakouluksi”.

Sen sijaan, että pyrkii joka asiassa suorittamaan virheettömästi, useimmiten riittää, kun suoriutuu. Monet asiat voi myös jättää raa-asti tekemättä. Itse olen paljon onnellisempi, kun keskityn niihin asioihin, jotka koen oikeasti tärkeiksi ja kiinnostaviksi.

Kaikille entisille ja nykyisille kympin oppilaille haluan sanoa tämän: Älä jätä kokeilematta siipiäsi yrittäjänä tai johtajana vain siksi, että pelkäät epäonnistumista. Oman epätäydellisyyden kohtaaminen ja hyväksyminen voi olla elämäsi paras juttu.