Maailman parasta höpönlöpöä

Kävin vierailulla kuplassa, jossa aikoinaan vietin paljon aikaa – osallistuin markkinointiviestintäalan seminaariin. Tuntui oudolta pitkästä aikaa kuunnella esityksiä, joiden aiheena oli, miten kuluttajat saadaan ostamaan lisää roinaa.

Esityksistä paistoi läpi yksiulotteinen käsitys kuluttajista. Puhuttiin “asiakastarpeista”, kun oikeastaan puhuttiin siitä, mitä asiakkaat seuraavaksi voisivat ostaa. Puhuttiin “älykkäämmästä päätöksenteosta” datan avulla, mutta älykkyys ja päätöksenteko rajattiin lähes kaikissa esityksissä ainoastaan yritysten oikeudeksi (oli sentään yksi virkistävä poikkeus).

Jonkinlainen pohjakosketus saavutettiin, kun erään elektroniikkalaitevalmistajan edustaja kertoi mielestään täräyttävän esimerkin esineiden internetin (IoT) mahdollisuuksista: yhteistyössä Googlen kanssa heidän valmistamastaan uunista voi nyt julkaista reaaliaikaista kuvaa nettiin, kun paisti paistuu!

Älkää käsittäkö väärin, ei minusta markkinoinnissa ole mitään fundamentaalisesti väärin tai pahaa. Tuntui vain oudolta vierailla planeetalla, jolla vallitseva ihmiskäsitys on sellainen, että yritysten asiakkaat viettävät elämänsä jonkinlaisessa tyhjiössä, jossa mietitään ainoastaan brändejä ja seuraavaa ostosta.

Minusta tällainen yliyksinkertaistaminen on karhunpalvelus sekä asiakkaille että yritykselle itselleen.

1. Digitaalisuus tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia kehittää yrityksen koko liiketoimintaketjua pelkän tuotemyynnin sijaan. Esimerkiksi resurssitehokkuus ja älykäs materiaalien kierto voidaan nivoa tiiviisti osaksi asiakaskokemusta.

Länsimaiselle kuluttajalle kotona kasvava roinakasa on yhä isompi ongelma, ja esimerkiksi teknologia- ja tekstiiliteollisuudelle puolestaan raaka-aineiden tuotantoprosesseihin liittyvät ympäristö-, konflikti-, terveys- ja muut riskit ovat koko ajan isompi päänsärky kasvavista kustannuksista puhumattakaan.

Jos markkinoinnissa keskitytään vain ja ainoastaan siihen, miten kuluttajat saadaan ostamaan lisää, miettimättä lainkaan bisnestä ja materiaalikiertoa kokonaisuutena, menetetään varsin paljon.

2. Pinnallisinkaan kuluttaja ei elä pelkästään kuluttaakseen – tai kertoakseen tutuilleen, mitä on viimeksi ostanut. Itse esimerkiksi olen innokas ruuanlaittaja ja myös kerron somekanavissa laittamistani ruuista. Minua ei kuitenkaan kiinnosta pätkän vertaa uuni, joka lähettää nettiin reaaliaikaista kuvaa siitä, mitä milloinkin olen paistamassa. Sen sijaan uuni, joka auttaisi optimoimaan energiankulutusta, kiinnostaisi kovasti.

B2b-kontekstissa esineiden internetistä puhutaan hyvin käytännönläheisten asioiden mahdollistajana – IoT auttaa esimerkiksi tehostamaan laitteiden huoltoa, parantamaan energiatehokkuutta, edesauttamaan osien kierrätystä, optimoimaan raaka-aineiden kulutusta ja niin edelleen.

Miksi otetetaan, että kun tulemme toimistolta kotiin, muutumme pinnallisiksi ääliöiksi, joita kiinnostaa vain postailla someen kuvia paistista?

3. Datan hyödyntäminen voi todellakin tehdä päätöksenteosta älykkäämpää. Mutta miksi tämän ajatellaan rajautuvan ainoastaan yritysten päätöksentekoon?

Tämän päivän seminaarin kiinnostavin puhuja huomautti, että myös kuluttajat voisivat hyötyä omaa toimintaansa koskevasta datasta. Eikö yrityksillekin olisi eduksi auttaa paitsi omia johtajiaan, myös asiakkaitaan tekemään fiksumpia päätöksiä?

Jotkut pankit ovat tämän jo oivaltaneet ja tuotteistaneet kuluttajille palveluja, joiden avulla omaa rahankäyttöä voi seurata. Elektroniikkaliike voisi esimerkiksi auttaa kuluttajaa yhteensopivien laitteiden löytämisessä. Vaatteita myyvä nettikauppa voisi suositella, mikä sopisi olemassa olevaan garderobiin.

Kun kuluttajaa autetaan tekemään fiksumpia päätöksiä, syntyy myös vähemmän hukkaa ja hävikkiä – ja toisaalta asiakkaat ovat todennäköisesti tyytyväisempiä ja sitoutuneempia.

Internet on kissavideoita, ruokakuvia ja nettishoppailua – mutta näidenkin asioiden parissa työskentelevien on hyvä pitää mielessä, että on se aika paljon muutakin. Muuten on suuri vaara, että yrityksestä tulee maailman paras lähinnä höpönlöpössä.